Sorting by

×
Äiti, varhaiskasvatuksen opettaja. 
Pohdintaa ja näkökulmia lasten kasvatuksesta.

“Jokaisella lapsella on oikeus läsnäolevaan vanhempaan.”

Varhaiskasvatuksen ryhmäportfolio vie aikaa pois lapsilta

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla on viime aikoina kirjoitettu useita kirjoituksia päiväkotien arjesta, erityisesti vakaopettajien mielipiteitä on nostettu esille. Mielestäni nämä kirjoitukset ovat olleet herätteleviä ja tunteita nostattavia.

Lukion jälkeen oli selvää, mihin alalle haluan suuntautua. Niinpä kouluttauduin Kasvatustieteen kandidaatiksi. Sain heti valmistumisen jälkeen vakipaikan ja sain alkaa tekemään työtä, johon minulla oli suuri palo.

Tänään, kun minulta kysytään, että vastaako työ unelma-ammattiani niin en tiedä mitä vastaan. Viime vuosina kasvanut työmäärä on saanut minut epäilemään työni tarkoitusta. Joel Holopainen kirjoittaa näin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla: ”Henkilöstö – ja resurssipula, lapsia pursuavat jättipäiväkodit ja ryhmät, henkilökunnan siirtely omasta ryhmästä tai yksiköstä toiseen sekä lisääntyneet turhanpäiväiset työtehtävät murentavat vuosi vuodelta päiväkotityön iloa.” Välillä yksinkertaisesti tuntuu, ettei ehdi keskittyä lapsiin ja heidän tarpeisiinsa ja kiinnostuksen kohteisiin niin paljon kuin haluaisi. Mihin aika sitten kuluu? On viikoittaisia viikkopalavereja, on erilaisia työryhmiä sekä paljon päällekkäin olevia projekteja. Enkä tässä kohtaa tarkoita, että esimerkiksi viikkopalaverit ovat turhia. Joskus vaan tuntuu, että ryhmän lasten mielenkiinnon kohteet jäävät kokonaan ylhäältä tulevien projektien alle.

Tietotekniikka on tuonut paljon helpotusta päiväkotityöhön. Viestiminen vanhemmille on tehty helpoksi ja nopeaksi. Nykyään monella päiväkodilla/ryhmällä on omat Instagram-sivut ja uusimpana uudistuksena digitaalinen ryhmäportfolio. Ajatuksena ryhmäportfolio on varmasti ihan toimiva, mutta käytännössä aika haastava. Pidän tärkeänä, että vanhemmat tietävät millaista pedagogista toimintaa heidän lapsensa päivän aikana päiväkodissa saa. Mielestäni siihen kuitenkin riittävät Wilmassa kerran viikossa menevä viikkokirje tms. sekä jokapäiväiset keskustelut. Ajan löytäminen ryhmäportfolion tekemiseen ainakin näin äkkiseltään tuntuu mahdottomalta. Yleisemmin kaupungin nettiverkko on todella hidas ja kuormittuu nopeasti. Kaikki tämä aika, jonka opettajat viettävät koneella on pois lapsilta ja lapsiryhmältä. Onko se oikeasti pedagogisesti tarpeellista tehdä vanhemmille ryhmäportfoliota?

Vakaopettajilla on käytössään suunnitteluaikaa, joka toteutuu toisilla hyvin ja toisilla hyvin huonosti. SAK – aika on viikossa viikkotyöajasta n. 13 % eli viisi tuntia, aika tulisi käyttää lapsiryhmän ulkopuoliseen suunnitteluun. Liian usein käy niin, ettei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta lähteä ryhmästä. Joel Holopainen kirjoittaa näin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla: ”Ongelmaa pahentavat osittain myös opettajat, jotka tunnollisesti ja kuuliaisesti tekevät kaiken mitä vaaditaan, vaikka sitten vapaa-ajalla.” Ja tämä on niin väärin, eihän kenenkään tarvitse tehdä tekemättömiä töitään vapaa-ajallaan.

Ehkä nyt olisi korkea aika päättäjien istua alas ja painaa hieman jarrua. Ihan oikeasti miettiä, että mitkä uudistukset ovat välttämättömiä, ja mistä uudistuksista on enemmän hyötyä kuin haittaa. Tärkeintä ei mielestäni kuitenkaan ole hienot portfoliot vanhemmille vaan ne lapset ja, että heidät nähdään ja kuullaan. Jokainen lapsi tässä maassa ansaitsee laadukasta varhaiskasvatusta.

”Päiväkodin portilla, kauas se loistaa. Pienet kasvot täyn riemuu. Ja hetken tässä kaikes on järkee.” -Elastinen-

Jätä kommentti, miten sinä koet nykypäivän varhaiskasvatuksen. Postausta saa myös jakaa eteenpäin! 🙂

2 vastausta artikkeliin “Varhaiskasvatuksen ryhmäportfolio vie aikaa pois lapsilta”

  1. Olen niin samaa mieltä varhaiskasvatuksen opettajana sekä 2 vuotiaan esikoistyttöni äitinä kaikesta mitä kirjoitat meidän alasta. Tiivistän kommenttini siihen, että Päättäjien toden totta pitää selvittää missä meidän työn fokus on ja mikä on tärkeintä?

  2. Kiitos tästä komentista ja siitä, että olet lukenut tekstini.
    Paljon olen tässä syksyn aikana miettinyt meidän työtä ja sitä työmäärää, joka pitää meidät pois sieltä lapsiryhmästä. Tuntuu, että viimeisten vuosien aikana kentällä työmäärä vaan kasvaa kasvamistaan.