Sorting by

×
Äiti, varhaiskasvatuksen opettaja. 
Pohdintaa ja näkökulmia lasten kasvatuksesta.

“Jokaisella lapsella on oikeus läsnäolevaan vanhempaan.”

Kuka minä olen

Tämän blogin takana häärii kahden ihanan lapsen äiti. Ajatus blogin avaamisesta on kytenyt mielessä jo pitkään. Toivottavasti pysytte matkassa mukana ja luette kirjoituksiani.

Meidän matkamme vanhemmiksi ei ollut helppo vaan se oli kovin kivinen ja pitkä tie. Lapsettomuus jättää ikuiset jäljet, vaikka lopulta onnistuimmekin saamaan kaksi lasta. Tästä aiheesta olen kirjoittanut ihan oman postauksen https://aitiydenristiaallokossa.com/?p=73

Ammatiltani olen kasvatustieteen kandidaatti, varhaiskasvatuksen opettaja. Työskentelen esiopetusryhmässä. Työkokemusta on kertynyt jo reilusti yli 10 vuotta. Tämä tuo tietysti oman lisänsä omien lasten kasvattamiseen. Tieto lisää tuskaa niinhän sitä sanotaan. Aiheeni täällä blogissa tulee olemaan lasten kasvattaminen äidin näkökulmasta sekä sisälläni olevasta kasvatustieteen ammattilaisen näkökulmasta. Näiden kahden roolin yhdistäminen on joskus minulle tosi haastavaa, varsinkin niissä tilanteissa, kun koen olevani aivan hukassa omien lasteni kanssa. Ja uskokaa pois niitä tilanteita, on aika useinkin! 😊 Pyrin lisäämään postauksiini hyväksi koettuja kasvatusvinkkejä myös teille lukijoille.

Postailen aihepiireistä, joilla on kosketuspintaa omaan elämääni. Sekä tartun ajankohtaisiin, käsillä oleviin teemoihin. Kerran viikossa ilmestyy uusi postaus. Julkaisupäivä on tiistai. Kirjoituksien lopussa on jaa -painikkeet sekä tykkää tästä -painike. Mikäli postaukseni miellytti sinua, niin klikkaa rohkeasti! 🙂 Myös kommentit ovat tervetulleita. Blogin löytää myös instagramista https://www.instagram.com/aitiyden_ristiaallokossa/

Postailen aihepiireistä, joilla on kosketuspintaa omaan elämääni. Sekä tartun ajankohtaisiin, käsillä oleviin teemoihin. Kerran viikossa ilmestyy uusi postaus. Julkaisupäivä on tiistai.