Lapsettomuus – tuo näkymätön suru. Surua ja tuskaa vastaan me kamppailtiin viisi pitkää vuotta. Olen aina tiennyt, että haluan äidiksi. Se oli ollut haaveena jo lähes teini-iästä asti. Omaan vahvan hoivavietin ja ympärilläni on aina ollut lapsia. Kun tuli aika miettiä omia lapsia niin se oli tietysti kova isku vasten kasvoja, kun raskaus ei toiveista huolimatta alkanutkaan. Suurin unelma ei välttämättä toteudukaan ja se oli ajatuksena kovin pelottava ja musertava. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hakea apua tai unohtaa unelma vauvasta.
Miten selvitä epäonnistuneista hoidoista eteenpäin?
Lapsettomuushoidot ovat raskaita niin henkisesti kuin fyysisesti. Tähän kun lisätään minun lääkäripelkoni ja jokaisen toimenpiteen hurja jännittäminen niin nuo viisi vuotta olivat kovin raskasta aikaa. Mutta seuraavat asiat helpottivat meidän taivaltamme, toivottavasti nämä auttavat myös sinua, joka kamppailet lapsettomuuden kanssa.
- Päätä pysyä positiivisena, vaikka se välillä tuntuu mahdottomalta. Kuuntele alan ammattilaisia, äläkä googleta liikaa. Päätin alusta asti, että en luovuta ennen kuin lääkäri sanoo minulle, että nyt ei ole enää syytä jatkaa. Onneksi tuota lausetta ei koskaan kuultu, vaikka epäonnistuneita hoitoja koettiin useita ennen kuin vihdoin verikoe paljasti kauan odotetun raskauden.
- Lähipiirin tuki. Syy miksi me jaksoimme yrittää ja pysyttiin henkisesti hyvässä kunnossa, oli lähipiirin tuki. Välillä tuntui, että upposi syvään kuiluun ja oli vaikea hengittää mutta jostain sitä vaan aina sai lisää voimaa jatkaa eteenpäin.
- Älä jää vellomaan epäonnistuneeseen hoitoon loputtomasti. Olen itse luonteeltani positiivinen ja haluan mennä eteenpäin, enkä jäädä vellomaan negatiiviseen tunteeseen liian pitkäksi aikaa. Toki romahdus epäonnistuneen hoidon jälkeen oli hetkellisesti kova mutta pääsin surun yli, kun sen olin päässäni käsitellyt. Päätimme myös mieheni kanssa ihan alusta asti, että vaikka hoidot ja vauva ovat meidän elämämme tärkein asia niin emme voi kuitenkaan odotellessa elää ”sit kun” elämää. Vaan elimme elämäämme koko ajan eteenpäin – vietimme aikaa ystävien kanssa ja matkustelimme. Tätä suosittelen jokaiselle.
Syy miksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta, on se, että jos siellä lukijoissa joku kamppailee lapsettomuuden kanssa ja saa tästä edes hieman toivoa ja voimaa jatkaa eteenpäin niin olen onnistunut tämän kirjoituksen kanssa. Nyt kun hoidoista on jo useita vuosia, alan olla vasta siinä vaiheessa, että näistä asioita voi puhua. Kesken hoitojen en halunnut puhua yleisesti lapsettomuudesta koska se oli itselle niin suuri asia ja jotenkin ajattelin itse aina epäonnistuneeni, kun en onnistunut tulemaan raskaaksi. Tietenkään kukaan muu ei ajatellut noin.
Viiden vuoden odotus palkittiin ja raskaus alkoi
Pystyn vieläkin tuntemaan sen tunteen, kun verikoe vihdoinkin näytti siltä, että raskaus oli alkanut. En enää tuossa vaiheessa halunnut tehdä raskaustestiä, koska sen negatiivisen tuloksen näkeminen oli niin musertavaa. Verikokeen tuloksen saamisen jälkeen alkoi kuitenkin yhdeksän kuukauden piina. En pystynyt luottamaan ollenkaan raskauden jatkumiseen ja pelko oli läsnä koko ajan. Pelko hälveni hieman, kun aloin tuntea pienen liikkeet. En halunnut kertoa odotuksestani koska pelkäsin jos sen sanon ääneen niin raskaus viedään minulta pois. Rakenneultran jälkeen vatsani alkoi kasvaa ja silloin raskaudestani tuli julkista. Pitkä odotus päättyi lopulta täydelliseen ja nopeaan synnytykseen. Saimme syliimme meidän mielestämme maailman ihanimman esikoisen. En tule koskaan unohtamaan sitä hetkeä, kun hän parkaisi ensimmäisen kerran ja sain hänet rinnalleni. Meidän viiden vuoden odotus päättyi tuohon hetkeen. Ja tuosta hetkestä kaksi vuotta eteenpäin niin saimme vielä toisen ihmeen, kuopuksemme. Tänä päivänä minua kutsuu äidiksi kaksi maailman ihaninta ihmettä.
Saako lapsettomuudesta kärsinyt äiti valittaa vanhemmuuden rankkuudesta
Esikoisen syntymän jälkeen koin, että itselläni ei ollut oikeutta valittaa muun muassa huonoista yöunista, koska olihan vauva niin toivottu. Muistan myös sen, että ajattelin ennen vauvan syntymää, että osaan kyllä hoitaa häntä. Ja osasinkin mutta koin myös riittämättömyyden tunnetta, kun vauva oli kovin itkuinen ensimmäisinä kuukausina. En halunnut tai uskaltanut pyytää muilta apua vaan ajattelin, että on pärjättävä itse. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo kaikki kuulostaa hassulta koska totta kai myös lapsettomuudesta kärsinyt tuore äiti saa kokea väsymystä ja myös niitä vanhemmuuden negatiivisia tunteita.